Hidasta elämää

Otsikko ei ihan vastaa sitä todellisuutta, mikä meijän elämässä on viime viikkoina ollut! Muutettiin väliaikaisesti vuokralle, aloitin opinnot teologisessa, oman kodin rakentaminen alkoi oikein todenteolla...siinä on stressin aihetta kerrakseen!

Koulussa juteltiin "hitauden filosofiasta". Sillä ei tarkoiteta sitä, että pitää vaan laiskotella, vaan, että turhan kiireen tunnun siirtää sivuun ja tarttuu toimeen edeten siinä rauhallisesti ja päämäärätietoisesti. Tämä siis on minun tulkintani tuosta aiheesta, ei mikään virallinen määritelmä. Itse syyllistyn aika usein siihen, että jos on paljon tekemistä ja pitäisi tehdä sitä sun tätä, niin en meinaa saada mitään tehdyksi! Kiukuttelen ja tiuskin miehelle ja lapsille, ja säntäilen paikasta toiseen tehdän vähän sitä ja vähän tätä. Usein kuitenkin huomaan, että kun vaan alan tekemään asioita enkä turhaan stressaa, niin aina ne asiat jotenkin lutviutuu! Olen nyt viime aikoina pyrkinyt siihen, että kun alkaa tuntumaan liian kiireeltä, niin istahdan hetkeksi ja mietin, mikä on tärkeintä ja teen sen ensin. Mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa on!

Oikeastaan on aika hyvä mieli kaiken kiireen keskellä. Syksykin vaikuttaa aika mukavalta ja kauniilta. En muista, koska viimeksi en olisi ollut edes hiukan masentunut syksyn tulosta. Ehkä sillä on vaikutusta, että elämässä on paljon odotettavaa ja olen vihdoin suuntaamassa sille alalle, jolle olen varmaan tiedostamattani koko elämäni tähdännyt. :)

Tuosta hitauden filosofiasta vielä. Sitähän voi soveltaa myös ruokaan ja syömiseen. Pikaruuan sijaan suosiikin "slow foodia". Ottaa aikaa ruoan valmistukseen silloin kun se on mahdollista ja pyrkii tekemään kaiken alusta alkaen vältellen valmistuotteita. Ei minua kyllä edelleenkään saa itse keittelemään mitään lihaliemiä, mutta kiva ajatus kuitenkin. :)

Päivitystauko

En ole hetkeen kirjoitellut, koska muutimme ja kuinka ollakaan, nettiliittymän osoitteenmuutos ei ollutkaan ihan yksinkertainen juttu. Vieläkään siis ei meillä netti toimi. Mutta kun alkaa toimimaan, niin tulossa on juttua mm. slow life-ajattelusta.

Mukavaa syksyn alkua!

Stressaava viikko

Lomalta palattu ja kuinka ollakaan, entistä väsyneempänä! Reissaaminen ottaa aina voimille ja vielä kun heti paluun jälkeisenä aamuna piti pinkaista ensimmäistä kertaa yliopistolle, niin huh! Kiirettä on siis pitänyt, eikä juuri ole kerennyt syömisiään miettimään. Toisaalta eipä kyllä ole tullut mitenkään retkahdettuakaan syömisten suhteen. Ajatuksen pyörii opinnoissa ja niiden lisäksi mieltä painaa muutto, jonka siis pitäisi alkaa viikonloppuna. Neljä ihmistä ja kaksi kissaa ja kaikkien tavarat pitäisi saada mahtumaan pieneen kaksioon...Tuntuu vähän toivottomalta tällä hetkellä!
Kaikien kukkuraksi tällä viikolla on vielä kaikenmaailman ylimääräisiä juttuja. Tyttö aloittaa tänään tenavajumpan ja on ollut hammastarkistusta sun muuta. Miksi kaikki jutut tapahtuu aina samaan aikaan?? Pitäisi pystyä keskittymään ehkä noin miljoonaan uuteen asiaan, joita opinnot tuo tullessaan ja samaan aikaan pitäisi keretä illan muutamina "vapaa"tunteina hoitamaan ylivilkkaat lapset ja muuttoasiat. Ja en ole ehtinyt käymään puntarilla. Ensi viikolla sitten...

Hyvä fiilis!

Jee, nyt paino meni alle 66 kg! Aamulla oli 65,8 kg. On semmonen olo, että nyt kun on vauhtiin päästy, niin mikään ei voi enää pysäyttää mua pääsemästä tavoitteeseen! :) Hitaasti ne kilot lähtee, mutta eipä ne parissa viikossa ole tulleetkaan.

Ensimmäinen koetinkivi tulee kyllä piakkoin. Sunnuntaina lähdetään viikon reissuun Kreikkaan ja siellä kyllä varmaan tulee paino vähän nousemaan. Täytyy yrittää, ettei ihan syöminen lähde käsistä, mutta en ala siellä miettimään jokaista suupalaa. Kotona sitten taas palataan ruotuun. Täytyy yrittää uida mahdollisimman paljon...Toki käveltyäkin tulee aina lomalla paljon, joten se ehkä vähän tasoittaa tilannetta.

Loman jälkeen heti seuraavana aamuna tää mamma aloittaa yliopisto-opinnot. Hui! Jännää mennä sinne nuorempien joukkoon. Vaikka en mä epäile, ettenkö pärjäisi siellä. :)

Timmimpi olo! :D

Ollaan tanssittu lasten kanssa pari päivää oikein urakalla! Ai että on kivaa! Ja luultavasti hyvin hölmön näköistä...mutta onneksi kukaan ei ole kattelemassa. :D Muistin vasta, miten hauskaa tanssi onkaan. Olen harrastanut showtanssia joskus kauan, kauan sitten. Jos jotain liikuntaa, niin sitä kaipaan. On vaan niin hankala mennä tanssitunneille kun on miehellä hyvin epäsäännöllinen työ ja jäisi aina väkisin kertoja välistä. Lapsia ei kuitenkaan aina hoitoonkaan saisi. Mutta voihan kotonakin tanssia. :)

Tällä viikolla en ole edes uskaltautunut puntarille. On semmonen olo, ettei paino ole tippunut ainakaan! Mutta ellen nyt ihan yritä huijata itseäni, niin minusta oma peilikuva on muuttunut asteen positiivisempaan suuntaan. Ainakin ryhti on parantunut niistä kamalista Kyproksen kuvista. Voisinkin joskus laittaa jotain niitä kamalia kuvia ja pitäisi ottaa pian uusia ja katsoa, että näyttääkö yhtään paremmalta! Voisi sanoa, että olo on sporttinen, timmimpi.

Jostain blogista luin hyvän kirjoituksen kameran välttelystä. Huomaan nyt, että olen viime vuodet tehnyt itsekin sitä samaa. Minusta ei juurikaan ole viime vuosilta kuvia. Eikä ihme, kun katsoo sitten niitä vähiä, mitä on otettu. En ikinä ole suorastaan kameran edessä oloa rakastanut, mutta kyllä silloin nuorempana ihan mieluusti omia kuviaan katseli. Pahinta noissa kuvissa on se löysä olemus ja huono ryhti. Siis kun on ihmisiä, jotka painavat paljon enemmän kuin minä, mutta kantavat painonsa ryhdikkäästi ja ylpeästi. Tällaiset ihmiset ovat mielestäni kauniita. Mutta itsestäni en voi sanoa samaa. Kai se on kilojen myötä tullutta huonoa itsetuntoa. Mutta tähän tulee vielä muutos! :)

Sadepäivän tylsyyttä

Tänään on satanut ihan kunnolla pitkästä aikaa. Toisaalta ihanaa, mutta toisaalta aika tylsää kun mies on töissä ja lapset haluaisi koko ajan ulos. Ollaan kuunneltu lasten kanssa musiikkia ja tanssittu! :) Edes vähän liikuntaa tällekin päivälle.

Musiikki on aina ollut minulle tärkeää. Erityisesti tykkään kuitenkin kuunnella tarkkaan laulujen sanoja. Eri tunnetilat vaativat erilaista musiikkia! Tänään ollaan kuunneltu mm. Johanna Kurkelan Sun särkyä anna mä en. Niistä sanoista tulee mieleen pienen poikamme syntymä. Hän syntyi keskosena ja joutui olemaan sairaalassa jonkin aikaa. Eräänä päivänä olin ollut yksin sairaalassa katsomassa häntä kun mieheni oli tyttäremme kanssa kotona. Ajelin kotiin ja radiosta tuli tuo Johanna Kurkelan biisi. Oli pakko pysähtyä tien varteen itkeä tihrustamaan hetkeksi. Olin yrittänyt olla itse tuossa tilanteessa niin kovin vahva, vaikka oikeasti koskaan en ole tuntenut itseäni avuttomammaksi. Onneksi meidän pieni sisupussi vahvistui ja pääsi kotiin. Ja on nyt varsinainen touhupetteri. Asiat ei voisi paremmin olla! :)

Vielä musiikista. Ollaan myös kuunneltu tänään Tuure Kilpeläisen uutta levyä. Itkettävän ihania sanoituksia! Mutta nyt ulos, sade lakkasi! :)

Kiirettä ja stressiä!

Meillä on ollut melko vauhdikas viikko. Viime sunnuntaina lähdettiin mökille ja tultiin tiistaina takaisin. Sen jälkeen ollaan ravattu pankeissa Helsingissä ja Hyvinkäällä hoitamassa asunnon myyntiin ja uuden kodin rakentamiseen liittyviä juttua. Muuttoa varten aloitin jo pakkaamisen. Kylläpä vaan viidessä vuodessa ehtii tavaraa kertyä nurkkiin!

Aikamoinen elämänmuutos on edessä, kun muutetaan väliaikaisesti kaksioon (4 ihmistä+2 kissaa), minä aloitan opiskelut ja samalla yritetään rakentaa uutta kotia. Toisaalta on kivaa, kun elämässä on koko ajan jotain uutta, mitä odottaa! :)

Jos jotain positiivista haluaa etsiä tuosta pieneen kerrostaloasuntoon muuttamisesta, niin varmaankin tulee mieluusti lähdettyä sieltä talvellakin ulos reippailemaan! Ja portaitakin voi juosta ylös alas, niin kunto nousee...

Jes-elämys!

En ole käynyt vaa'alla tällä viikolla ollenkaan, kun viime viikonloppu meni niin herkutellessa. Maanantai on ylensä minulla punnituspäivä. Nyt kävin ja kyllä tuli hyvä mieli! Tasan 66 kg, joten ensi viikolla lähdetään metsästämään vitoseen loppuvaa lukemaa. :)

Syömisen suhteen on edelleen hyvin tasapainoinen olo. Ei kauheita mielitekoja ja jos on jotain hyvää tehnyt mieli, niin olen syönyt protskupatukan. Se korvaa hyvin namittelut, joskaan ei niitäkään joka ilta kannata mutustella. Erityisesti olen ollut tyytyväinen siihen, että iltapalalla syön joka ikinen ilta vain puolikkaan purkin rahkaa +marjoja/hedelmän ja sokeritonta mehukeittoa. Ennen usein ilta oli se, jolloin tuli norkoiltua koko ajan jääkaapilla. Nyt kun iltapala on aina vakio ja sen syö tiettyyn aikaan, niin ei tee edes mieli mutustaa koko ajan jotain. Kaikista huvittavinta oli, että sen viime viikonlopun herkkuputken jälkeen sunnuntaina oli jo pakko saada iltapalaksi tuota rahkaa. Teki jo ihan mieli. Suosittelen käyttämään Ehrmannin rahkaa, mitään Valion tönkkörahkaa en saisi alas mehukeiton kanssa "raakana". Ehrmannin rahka on paljon miedomman makuista ja löysempää rakenteeltaan. Sitä pystyy hyvin syömään vaikka pelkästään.

Tuskainen lenkki!

Olen kevään ja kesän aikana yrittänyt juosta. En ole koskaan ollut mikään juoksija, olen aina inhonnut sitä, vaikka muuten olen liikkunut paljon. Peleissä juokseminen menee, mutta ei pitkän matkan juoksu. En ole ikinä kummosemmin ajatellut asiaa, mutta tänä keväänä hoksasin yhden jutun. Sen, että vaikka kuinka yritän juosta pieniä matkoja kerralla, taas kävellä ja taas juosta, niin joka kerta juoksulenkin jälkeen on koko loppupäivän aivan kamala olo keuhkoissa. Tuntuu kuin keuhkot räjähtäisi ja hengittäminen on hankalaa, yskittääkin.

Nyt kun tarkemmin oikein ajattelen, niin minulla on ollut tämä sama juttu jo ala-asteella. Inhosin aina niitä juoksukisoja. Tuntui, että kuolen sen juoksun jälkeen. Luulin tietenkin, että olen vaan niin rapakuntoinen ja pienenä häpesinkin sitä, että en jaksanut juosta kuten muut. Toisaalta olin aina muuten liikunnassa hyvä. Harmi, että liikunnan numero ala-asteella annettiin aina juoksemisen perusteella. Ylä-asteella ja lukiossa liikunnan numero nousikin heti ysiin, kun kiinnitettiin muuhunkin huomiota.

Joka tapauksessa ystävien kanssa tästä juttelin ja olen nyt aika varma, että minulla on rasitusastma. Aion mennä lääkäriin ja toivottavasti pystyn vielä joskus juoksemaan! Hassua, mutta olen aina nähnyt unia, joissa juoksen kilpailussa ja se on aina unissa tosi ihanaa. Mielestäni onkin ihanaa juosta, mutta sitten se kamala tunne keuhkoissa...Se on aina vienyt ilon juoksemisesta. Nyt on pieni toivon kipinä, että se on korjattavissa!

Punnituspäivä taas!

Viikonlopun herkuttelut ei näy vaa'alla, JES! :) Tietenkään se ei tarkoita sitä, että "hyvin näköjään voi syödä ihan mitä vaan, kun paino ei kuitenkaan nouse". Näin olen joskus herkkuputken jälkeen ajatellut. No eihän se paino parissa päivässä nouse, mutta jos vuoden jatkaa samaaa rataa, niin tilanne on jo varmasti toinen!

Tänään mennään varmaan lasten kanssa kentälle juoksemaan. Lapsista on ihan maailman parasta juosta urheilukenttää ympäri! Siellä on hyvä purkaa energiaa ja juosta sydämensä kyllyydestä, kun on aidat ympärillä. Samalla saa äitikin juosta. Yksin tuntuukin hiukan hölmöltä käydä kentällä juoksemassa...

Paluu arkeen

Oltiin muutama päivä mökillä ja tuli herkuteltua. Vaikka jotenkin ajattelin, että samalla kaavalla mennään kuin kotonakin, niin eihän siitä mökkiolosuhteissa mitään tule! Hiukan siis huominen punnitus jännittää! Kunhan nyt ei kilotolkulla olisi takapakkia tullut. :/ Tänään kuitenkin taas ruotuun ja homma jälleen haltuun. En aio jäädä murehtimaan kolmen päivän herkkuputkea!

Punnituspäivä

Jippijaijee! Punnituspäivä oli tänään ja paino on nyt 66,4 kg! Jes! Tosin taas tulee mieleen, että vain pari päivää sitten se oli yli 67 johtuen näistä päivittäisistä vaihteluista, mutta joka tapauksessa, vielä näin matala mun paino ei ole ollut sitten kuopuksen alkuodotuksen. :) Kummasti saa lisää tsemppiä kuitenkin!

Vaatteista myös huomaa, että jonkimoista kaventumista on tapahtunut. Käsivarsissa olen huomaavinani kiinteytymistä, muuten en sitten tiedä. Otin alussa "ennen" kuvat itsestäni ja ajattelin kuukausittain ottaa samanlaiset kuvat, niin näkee objektiivisemmin kuin itse peilistä arvioiden. Omaan ulkonäköönsä jotenkin sokeutuu.

Jotta se paino ei nyt huomenna taas olis yli jo saavutetun, niin lähdenpä tuonne helteeseen työntämään rattaita. Kohtalaisen kovaa hommaa muuten, kun painoa noiden rattaiden kyydissä on yli 30 kiloa. Keskustassa ja takas kun kävelee, niin tietää todella kävelleensä.

Lisää liikuntaa

Jotenkin näin kesällä meinaa lenkkeily aina jäädä. Keväällä ja syksyllä on paljon enemmän motivaatiota lähteä lenkille kuin kuumana kesäpäivänä. Nyt oon kyllä ryhdistäytynyt ja kävin jopa pahimmilla helteilläkin pienellä lenkillä edes. Eilen oli ihana lenkkeilyilma! Ripsutteli vähän vettä ja oli viileää. Kävinkin pitkästä aikaa jopa juoksemassa. Kyllä tuntui takkuiselta tuo juokseminen. En ole koskaan ollut mikään pitkän matkan juoksija, mutta tavoitteena on joskus pystyä juoksemaan edes 5 kilsaa yhteen putkeen. Liikunnanopettajani joskus sanoi, että "ei se matka tapa, vaan se vauhti". Tosin nyt on kyllä se fiilis, että vaikka kuinka hitaasti juoksisi, niin kilometrin kohdalla lentäisi laatta ihan taatusti..Niin verenmaku suussa tuli eilenkin hölköteltyä. Huonossa kunnossa on se hyvä puoli, että se tuppaa kohoamaan nopeasti. :D Joten ei muuta kuin lenkkitossut useammin jalkaan!

Ihana olo!

Pahoitteluni, että joka postauksessani muistan mainita, kuinka ihana olotila on! Mutta se vaan on! Varmasti tulee vielä päiviä, jolloin tekee mieli syödä itsensä pinkeeksi herkuista, niin silloin täytyy vaan pitää mielessä tämä hyvä olo. Jos en muuten muista, niin käyn sitten täällä lukemassa omia juttujani. :)

Kävin tänään taas vaa'alla ja samoissa lukemissa junnaan edelleen. Ei siis edistystä suuntaan tai toiseen, mutta olo on kevyt! Olen syönyt herkkuja vain kylässä ja sielläkin pysynyt kohtuudessa. Huom. KOHTUUDESSA, mikä minulle on jo suuri saavutus. Olen teini-iästä saakka jaotellut ruoka-aineita sallittuihin ja kiellettyihin, mikä taas on johtanut syyllisyyden tuntemiseen tietyn ruuan tai herkun syömisestä. Tästä koitan nyt vapautua. Ja se jopa tuntuu nyt aika helpolta. En ole kokenut pätkääkään syyllisyyttä siitä pienestä palasta jätskiä tai siitä pienestä siivusta mansikkakakkua, jotka söin kyläreissulla ja synttäreillä. Toinen asia, minkä tuo "kielletyt aineet"-jaottelu sai aina aikaan, oli kauhea herkkuhimo. Saatoin valvoa iltaisin monia tunteja ajatellen jotain karkkia tai jäätelöä! Nyt ei ole karkit kummitelleet, kun en ole tehnyt niistä semmoista mörköä, jota pitää vastustaa viimeiseen asti. Toki en niitä edelleenkään aio ostaa itse.

Mietittiin juuri miehen kanssa, että tulevana viikkona voitaisiin pitää semmonen "rennompi" päivä, kun ollaan menossa mökille. Toisin sanoen herkkupäivä. Alettiin pohtimaan, että mitä herkkua me sitten mökillä syödään, kun nyt ihan varta vasten pidetään herkkupäivä. Ensimmäisenä ajattelin, että ostan varmaan pikkuisen irtokarkkia ja ehkä jonkun jätskin. Mieheni haaveili jostain suolaisesta herkusta. Kun aloin tarkemmin miettimään asiaa ja oikein yrittämällä yritin ajatella, että mitä hyvää söisin, mitä nyt en normaalisti syö, niin en oikein keksinyt mitään! Irtokarkeistakin tulee vaan ällö ja läski olo. Mitään jäätelöäkään ei erityisemmin tehnyt mieli, kun sekin on niin makeaa. Sipseistä vasta tuleekin turvonnut ja rasvainen olo! Mikään noista herkuista ei maistu niin hyvälle kuin tämä hyvä olo tuntuu!! Niin ja ainoa tähän mennessä molempien hyväksynnän saanut herkku on sellainen kunnon leikattava hiivaleipä. Sitä siis ostetaan. Kyllä varmasti muutakin, mutta ei niitä karkkeja. :)

Vätystyspäivä

Viime päivät ovat olleet aikamoista pyöritystä ja ajatusten myllerrystä. Yliopistoon pääsy, kodin myynti, vuokra-asunnon hommaaminen..Onneksi näyttää nyt siltä, että kaikki asiat alkaa olla järjestyksessä! Toki itse muutto ja kaikki siihen liittyvä rumba on vielä edessä.

Olen ollut kotiäitinä nyt lähes yhtäjaksoisesti 4 vuoden ajan. Tuntuu suorastaan hurjalta aloittaa opiskelu nyt syksyllä! Kotona elämän tärkeysasiat ovat niin toisenlaisia kuin "ulkomaailmassa". Päivän suurin murhe voi olla lattialle kaatunut maitotölkki! Ulkonäöstä ei myöskään kotioloissa ole tarvinnut välittää siinä määrin kuin töissä käydessä tai opiskellessa. Melkein ensimmäinen murheeni olikin, että mitäs ihmettä laitan päälle, kun aloitan opinnot Helsingissä! :) Muutenkin on jo päässyt tottumaan elämään, jossa ei ole lasten rytmejä lukuunottamatta aikatauluja. Kohta pitää pystyä pitämään asiat hallinnassa vähän useammalla elämän alueella.

Asiasta toiseen. En ole kokenut tätä elämäntapamuutosta mitenkään rasitteena. Ei ole tuntunut, että olisin joutunut luopumaan mistään. Eikä sen puoleen ole tarvinnut nälkää nähdä saadaakseen pysymään energiamäärät kulutuksen alapuolella, päin vastoin! Eilen tosin oli poikkeusilta. En saanut sitten millään unta, kun mielessä pyöri vaan kaikki nämä yhtäkkiset muutokset elämässä, joita tämä viikko toi tullessaan. Sängyssä pyöriskellessäni huomasin, että minulla on ihan karmiva nälkä!!! Kun aloin oikein ajattelemaan nälkää, niin se vaan yltyi ja yltyi. En ole koskaan syönyt öisin, mutta nyt harkitsin, että lähdenkö syömään jotain keskellä yötä, kun ei uni tule millään. En mennyt eikä aamulla enää ollutkaan ihan kamala nälkä. Hyvin ehdin puuron keittää. :) Nälkä on silti ihan hyvä tunne. Aamulla pitää ollakin nälkä! Tietääpähän ainakin, että ei ole illalla syönyt itseään hiilareita täyteen ja on mukava aloittaa uusi päivä tuhdin puuroannoksen voimin.

Uskomaton päivä!

Nyt tulee tekstiä aivan asian vierestä, mutta tulkoon! Sain eilen tiedon, että olen päässyt yliopistoon. Ensimmäisellä yrityksellä vielä ja luin vain lastenhoidon ohella, mitä pystyin. Niin uskomaton fiilis! Melkein hävettää, miten "helposti" se kävikään. Toisaalta, kyllähän mä paljon luin, että ei se paikka nyt ihan ilmaiseksi tullut.

Kaiken kukkuraksi illalla tuli puhelu, että pitkään myynnissä olleesta asunnostamme tehtiin tarjous ja vieläpä oikein hyvä sellainen. Kun asiat alkaa järjestymään, niin ne näköjään järjestyy kertarysäyksellä! :)

Tässä tilanteessa olisi muuten vielä muutama kuukausi sitten tullut ensimmäiseksi mieleen, että nyt kyllä palkitsen itseni herkuilla. Vaan eipä tullut nyt sitä kiusausta! Olo on niin hyvä ja energinen, ettei sitä viitsi pilata ehdoin tahdoin.

Tuleva syksy, talvi ja kevät taitaa siis olla melkomoista hässäkkää perheessämme. Muutto väliaikaiseen vuokra-asuntoon, opiskelujen aloitus, talon rakentaminen, muutto toiselle paikkakunnalle...Johan siinä on ohjelmaa kerrakseen! Täytyy sitä energiaa ollakin. :)

Viikon "tulokset"

Viikossa painosta on lähtenyt n. 700 g, mutta en vielä tällä lähtisi kauheasti hehkuttamaan ottaen huomioon sen, että painoni kävi viikon puolivälissä yli aloituspainon. Painon heittely siis on suurta yhden viikon sisällä. Ehkä viisaampi katsoa tuloksia kuukausittain, koska silloin on vertalukelpoisempi tulos nähtävissä.

Yksi asia on kyllä muuttunut selvästi: mieliala ja energisyys. Ihan jo sen takia kannattaa jatkaa samalla tyylillä. :) Aloitin taas kirjaamaan syömisiäni Kiloklubiin, koska se jotenkin tuo "turvallisuuden tunteen". Ilman sitä joutuu arvioimaan syömisiään "vähän sinnepäin"-tyylillä ja välillä tuntuu, ettei ole hajuakaan, kuinka paljon tai vähän on tullut syötyä. Kirjaillaan nyt taas ainakin pari viikkoa ja katsotaan sen jälkeen, jos oikean määrän syöminen olisi hallussa. Aika hullua tämäkin, että pitää opetella syömään uudelleen..Oon aika helposti meinaan aiemmin korvaillut aterioitani herkuilla ja näin ollen energiaa on tullut rutkasti, mutta vatsalaukku ei ole ollut koskaan täysi. Siitä taas seuraa se, että nyt kunnon ruokaa syödessä, ei vatsaan mahdukaan niin suuria määriä ruokaa, kuin pitäisi ja maha tuntuu pienestäkin määrästä täydeltä. Näin ollen ei voi luottaa omaan nälän/kylläisyyden tunteeseen. Mutta kyllä se varmasti sieltä taas pian löytyy!

Normipäivä

Tulipas mieleeni kirjoittaa, mimmoinen on tavallinen päiväni syömisten ja liikkumisten suhteen. Olen toistaiseksi kotiäitinä ja näin ollen syömisiä on helppo aikatauluttaa ja tietysti sekin helpottaa, että kun itse tekee ruokansa niin tietää ainakin mitä saa!

Aamupala n. klo 8
1 dl (mitattu siis ennen keittämistä, hiutaleina) Kuntokaurapuuroa, jossa loraus rypsiöljyä ja sokeritonta kuitupitoista mehukeittoa
kuppi kahvia rasvattomalla maitojuomalla

lounas n.klo 11
Tämä vaihtelee ehkä eniten aterioistani, mutta esim. tänään söin tummaa pastaa ja jauhelihakastiketta, jota oli lautasesta 1/4. Puolet lautasesta täytän salaatilla ja sitten se loppuosa raejuustoa. Juomaksi maitoa tai vettä ja jälkkäriksi puolikas banaani tai joku muu hedelmä.

Välipala n. klo 14
Jos teen lihastreenin ennen välipalaa, niin tässä kohtaa juon Fastin Dietmix-jauheesta tehdyn pirtelön. Jos taas en tee tässä kohtaa treeniä, niin välipala on yleisimmin viili ja sokeriton mehukeitto.

Iltaruoka n. klo 16
Aika usein ruokaisa salaatti, jossa kanaa/tonnikalaa/fetajuustoa/kinkkusuikaleita tai sitten joku keitto ja pari palaa ruisleipää.

Iltapala n. klo 20
Purkki rahkaa, marjoja ja sokeritonta mehukeittoa ja jos tuntuu, että on oikein kova nälkä vielä tämän jälkeen niin sitten siivu ruisleipää, jossa Keijua 70%, kalkkunaleikettä ja kurkkua.

Tässä päivän ruokailuni. Tämä ateriarunko on ollut oikeastaan aika samanlainen jo vuosia. Oikeastaan ainoa asia, mitä nyt muutin, oli herkkujen poisjättö ja ruoka-aikojen välillä napostelu. Ennen tuli usein aterioiden välillä popsittua vähän leipää, yksi nakki jääkaapista, vähän keksiä, vähän suklaata jne. Kahvin kanssa oli ehdotonta saada myös jotain makeaa. Jos ei muuta, niin joku ns. "terveellinen" välipalakeksi tai -patukka. Koska olen pienikokoinen (ainakin pituudeltani ;) ), niin perusenergiantarpeeni ei ole hurjan iso. Näistä pikkuherkuista, joita en edes ajatellut syöväni, tuli yllättävän paljon energiaa ja niiden herkkujen prosentuaalinen osuus päivän aterioista oli melkoisen iso. Nyt kun syön tasan ja ainoastaan noilla aterioilla ja syön säännöllisesti, niin ei tule tarvetta napostella eikä herkutella.

Jätin pois myös vaalean leivän, jota kyllä muutenkaan en kovin usein syönyt. Pasta ja riisi meillä muutenkin on ollut tummaa versiota. Joskus tosin on pakko saada semmoista vitivalkoista thairiisiä. :)

Ongelmakohtani syömisissä taitaa olla rasvan liian pieni osuus. Lykkään sen vuoksi puuroon rypsiöljyä ja ruuanlaitossa käytän oliivi- tai rypsiöljyä. Otan myös yhden kalaöljytabletin päivässä. Leivän päällä käytän Keiju 70%, mutta kun syön suhteellisen vähän leipää, niin eipä siitäkään nyt hirmuisesti rasvaa tule.

Pakko tässä kohtaa hehkuttaa, että pidin itseäni vielä vuosi sitten aivan tuhoon tuomittuna sokeriholistina. En pystynyt olemaan päivääkään syömättä karkkia ja jos en syönyt karkkia, niin söin sitten vaikka rusinoita puoli purkillista. Kun aloin kiinnittää huomiotani siihen, että todellakin syön TARPEEKSI ja riittävän usein, niin ihan kuin itsestään on makeanhimo hävinnyt. En siis ole kokenut aikoihin mitään pakottavaa tarvetta ostaa/syödä makeita herkkuja. Ja tämä, jos mikä, on aika hieno tunne!

Liikunnasta sen verran, että salilla en tällä hetkellä käy, vaikka tykkään kyllä saliharjoittelusta. Meillä on meneillään omakotitaloprojekti, joten kaikki "ylimääräiset" menoerät on karsittu ja kuntosalikortti laitettu kuivumaan. Mutta kotona on Gymstick ja kunnon levypainot, joilla sitten treenailen ja pyrin siihen, että teen treenin näillä 5 kertaa viikossa. Näiden lisäksi tietysti aerobista liikuntaa eli lenkkeilyä sauvoilla tai ilman yritän harrastaa ainakin 4 kertaa viikossa. Luultavasti ilmojen hiukan jäähdyttyä tulee lenkkeiltyä lähes joka päivä, mutta näillä keleillä on vähän huonolle jäänyt se puoli. No, uimassa ja vesijuoksemassa olen sentään käynyt. Tavoitteeni on jaksaa treenata myös siinä vaiheessa kun innostus meinaa lopahtaa ja sohva kutsuu enemmän kuin lenkkipolku. Nyt on vaan PAKKO!

Mittanauha on ystäväni, vaaka ei!

Tänä aamuna kävin puntarilla odottaen tietysti taas pientä pudotusta edelliskerrasta. Eipä näyttänyt vaaka pudotusta vaan päinvastoin muutama sata gramma lisää parin päivän takaisesta! Ylitin siis komeasti lähtöpainon.. :( Tiedän, ettei muutaman päivän sisällä läskiä lähde eikä sen kummosemmin lisää voi tulla, vaan se on nestettä, mutta silti ottaa päähän. No, ei siinä mitään, samalla linjalla silti aion pysyä! Mittanauha kuitenkin osoitti erittäin mukavaa lukemaa vyötärön kohdalla. 3 cm on hävinnyt. En siis ihan väärillä linjoilla voi olla.

Minulla on aina paino vaihdellut jopa kilon verran päivästä riippuen. En tiedä, onko se ihan normaalia, mutta näin on ollut aina.

Hyväksi todettuja vinkkejä mässäilyn ehkäisyyn!

Niin kauan kuin muistan, on hoettu, että "kauppaan ei pidä mennä nälkäisenä". Niin totta. Mutta mulle tuli vasta vähän aikaa sitten ahaa-elämys, että "kylään ei pidä mennä nälkäisenä". Olen aina tehnyt juuri päinvastoin, jos on jotkut juhlat tai muu kyläreissu tiedossa. Olen siis tarkoituksella pihdannut syömisiäni ennen vieraisille menoa, "jotta voi sitten syödä herkkuja hyvällä omalla tunnolla". No tietäähän sen, miten siinä käy. Kun sinne pöytään pääsee, ei kykene hillitsemään itseään enää lainkaan, vaan tulee maisteltua tasan tarkkaan joka lajia ja vielä ehkä santsattuakin parhainta. :)

Muutama kuukausi sitten lueskelin artikkelia muistaakseni Kiloklubissa, jossa käsiteltiin aihetta. Siellä neuvottiin syömään kunnolla ennen juhliin menoa, jotta herkuttelu pysyy hallinnassa. Tämä muuten toimii! Meidän suvussa on tapana juhlia nimpparit ja synttärit, joten juhlia on suhteellisen usein. Olenkin nyt muutaman viime kerran toteuttanut tätä neuvoja ja syönyt itseni kylläiseksi ennen juhliin menoa. Ei ole tehnyt yhtään pahaa ottaa kahvipöydästä vaan yhtä lajia herkkua ja sitäkin kohtuudella. Jos emäntä katsoo pahasti, kun ei maistele kaikkea, niin voi sanoa totuuden mukaisesti, että "olen juuri syönyt, enkä millään jaksa, vaikka mieli tekisi!" :)

Yksi pala pullaa tai pieni siivu kakkua ei vielä kaada koko dieettiä. Ennen minulla oli tapana yhden "repsahduksen" jälkeen mässäillä koko loppupäivä, "kun kerran muutenkin on jo mennyt pieleen tän päivän osalta". Pari sataa ylimääräistä kaloria on kuitenkin eri asia kuin pari tuhatta..

Edistystä ja selkärangan kasvatusta

Päätin, etten käy vaa'alla kuin kerran viikossa, mutta tänä aamuna piti käydä testaamassa kun tuntui siltä, että lukemat ehkä olisi pienemmät! Olihan ne. Ensimmäistä kertaa aikoihin painon toinen numero oli myös 6! :) Nestettähän se vaan näin alkuun on, mutta kyllä se mieltä lämmittää kun suunta on oikea.

Selkärankaa on tullut testatuksi kahteen otteeseen. Käytiin yhtenä päivänä Raxissa syömässä ja me otettiin miehen kanssa pelkkä salaattipöytä. Lapset söi tietty kaikkea mahdollista ja vielä jätskiä päälle. Ja jättivät vielä toisesta kierroksesta pehmistä melkein koko satsin. Enkä edes maistanut! Eilen käytiin myös hellepäivän kunniaksi jätskillä. Minä ostin virkistykseksi sokerittoman limpparin, vaikka en muuten kauheesti limua juo. Tässä kohtaa ihan hyvä vaihtoehto. Ei tunnu niin karvaalta katsella muiden jätskin syöntiä. :D

Tästä on hyvä jatkaa. Muutaman kerran kun pystyy vastustamaan kiusausta, kasvaa se selkärankakin hiukan lujemmaksi. Kerran kun lipsuu, niin on helppo lipsua toisenkin kerran.

Kotitreeniohjelma

Tämmöinen on kotitreeniohjelma, jota teen 5 kertaa viikossa:

Tehdään kiertoharjoitteluna 2-6 kierrosta, palautus välillä 1-3 min.

-Kyykky x15
-etunojapunnerrus x15
-penkkidippi x15
-supermies x10
-vatsarutistus x10-15
-hoover

Ja koska nämä ei varmaan kauheasti monellekaan kerro, niin täällä videoklippi liikkeistä.

Elämän mittaisia valintoja

Olen pitkään vastustanut ajatusta "laihdutuskuureista". Mielestäni tämmöiset "kuurit", joidenka aikana vältetään joitakin ruoka-aineita kuin ruttoa, ovat vain itsensä huijaamista! Jos sitten palataan samoihin vanhoihin ruokatottumuksiin, niin kilot tulee takaisin korkojen kanssa.

Mietiskelin tänään, mitä teen kun menen kylään ja kahvipöytä notkuu herkkuja. Olisinhan voinut kieltäytyä kaikesta ja sanoa olevani "kuurilla". Mutta kun en ole, en kieltäytynyt vaan otin hiukan jätskiä ja kyllä se hyvältä maistuikin! :) Ajattelen asian niin, että voinko tehdä jonkun jutun tietyllä tavalla lopun elämäni. Voinko elää niin, etten syö joka päivä karkkia, pullaa, jäätelöä jne koko lopun elämäni. Vastaus on: Kyllä. Voinko sitten elää lopun elämäni kokonaan syömättä näitä herkkuja, edes kylässä? En! Siispä ei ole järkevää kieltäytyä niistä kokonaan nytkään, vaikka tavoitteena on painon pudottaminen. Eihän minun tarvitse koko herkkupöytää suuhuni lappaa eikä joka laatua maistaa! Ja jäätelöäkin voi ottaa vain pikkuisen. :) Kotioloissa en näitä kyseisiä herkkuja aio syödä enkä itse ostaa ainakaan ensimmäiseen kuukauteen. Sitten voisin ajatella pitäväni "herkuttelupäivän" kerran viikossa tai kahdessa. Mutta ei silloinkaan tarvitse eikä saa vetää övereitä!

Tänään kävin vesijuoksemassa, koska on niin kova helle, ettei maanpäällinen liikunta oikein innosta! Illan hieman viiletessä teen kiertoharjoitteluohjelman, jonka voisin joku päivä tännekin laittaa. Tosi tehokkaalta tuntuu, kun oon sitä nyt kohta viikon verran lähes joka päivä tehnyt. Joinain päivinä teen kyllä Gymstick-treenin vaihtelun vuoksi tai sitten tuon lisäksi.

Tavoitteet

Ensimmäinen tavoitteeni on painaa joulukuussa 2010 alle 60 kg, joka siis minun pituiselleni tarkoittaa kutakuinkin ihannepainoa.

Toinen tavoite, joka on ehkä edellistäkin tärkeämpi, on olla silloin timmissä kunnossa! Eli en pidä ideaalina tilannetta, että olen laiha, mutta silti joka paikka römpöttää --> Lihaskuntoharjoittelu kuuluu siis olennaisena osana treeniini.

Kolmas, ja ehkä tärkein tavoite on tietysti terveyden ylläpito. Kahden pienen lapsen äitinä haluan jaksaa touhuta ja tehdä kaikkea hauskaa vielä vuosikymmeniä! Jos kroppa tuntuu prakaavan jo alle 30-vuotiaana, niin jotain on pielessä.

Neljäs, pidemmän aikavälin tavoite on opetella normaali suhtautuminen ruokaan. Haluan oppia nauttimaan hyvästä ruuasta, myös niistä herkuista, kohtuudella ja tuntematta huonoa omaatuntoa.

Tästä lähdetään

Kirjoittelen alkuun hiukan taustastani ja tämän blogin tarkoituksesta.

Olen ollut jo lapsena ylipainoinen. Yläasteiässä kuitenkin laihduin normaalipainoon. Kuntoilin silloin paljon ja tarkistin syömisiäni. Painon pudottaminen silloin tuntui helpolta. Pysyin normaalipainossa ensimmäiseen raskauteen saakka. Silloin lihoin 25 kiloa! Suurimman osan sain silloinkin karistettua vaunulenkkejä tehden, kunnes aloin odottaa kuopustamme. Jouduin totaaliseen vuodelepoon ja kiloja kertyi taas 20 lisää. Toisen lapsen syntymän jälkeen kilot eivät sitten tuntuneet lähtevän enää millään pois. Pikkuhiljaa sain sentään suurimman osan pois, mutta vielä on matkaa unelmavartaloon!

Olen aloittanut ties kuinka monta kertaa "kuntoilun" ja "parantanut syömisiäni". Lainausmerkit siksi, että kuntoiluinto on kestänyt kuukaudesta ehkä maksimissaan kahteen ja syömisissä olen lipsuillut viimeistään kahden viikon jälkeen. Olen ollut todella selkärangaton ja selitellyt itselleni mitä milloinkin. Jossain vaiheessa jo päätin, että antaa olla, olen sitten pullero lopun ikääni.

Viimeinen pisara oli kuitenkin viimekeväinen Kyproksen matka. Kaikissa valokuvissa näytin huonoryhtiseltä ja pöhöttyneeltä ja mikä ehkä pahinta, ikäistäni paljon vanhemmalta naiselta. Silloin päätin, että enää yhdeltäkään matkalta ei tuommoisia kuvia tule! Rekisteröidyin ilmaiseen Kiloklubiin ja kirjailin muutaman viikon syömisiäni. Huomasin samantien, että moni asia ruokavaliossani oli aivan pielessä, vaikka kuvittelin tietäväni kaiken terveellisestä ruuasta ja siitä miten pitäisi syödä. Lenkkeilemään aloin myös aktiivisemmin. Kunnes sitten sairastuin kamalaan kesäflunssaan ja lenkkeily jäi. Flunssakin parani, mutta "on niin kiire" ja "on niin helle ilmakin" jne. Selityksiähän riittää. Ketä siinä huijaa? Itseään tietenkin.

Sattumalta tässä yhtenä päivänä eksyin Jutta Gustafsbergin blogiin, jota kävin lukemassa jo joskus aiemminkin. Silloin lähinnä arvostelin hänen ulkonäköään ja treenaustaan, mutta en missään vaiheessa sen paremmin lueskellut hänen juttujaan. Nyt kun aloin oikein alusta lähtien lukemaan hänen kirjoituksiaan, niin koin kyllä aikamoisen piston sydämessäni! Näin niissä teksteissä (esim. tässä) täysin itseni, eikä se havainto ollut kovin mukava! Mutta vaikka noiden tekstien lukeminen ajoittain teki kipeää, niin minkä tsempin sieltä sainkaan! :)

Päätin tehdä nyt vihdoin haaveesta totta ja saada sen unelmavartalon. Helppoa se ei tule olemaan ja varmasti taistelen vielä monta kertaa itseäni vastaan niin kuntoilun tökkiessä kuin herkkuhimon vallatessa. Jännä muuten, kun olen pitänyt itseäni aina melko urheilullisena ihmisenä, niin jos nyt ihan totta puhutaan, niin varsinainen sohvaperuna minusta on vuosien varrella tullut. Silti aina lenkin, salitreenin tai kotona treenaamisen jälkeen mietin, miten mahtava olo onkaan!

Niin ja ne mitat tällä hetkellä: Pituus 159 cm, paino 67 kg, vyötärö 83 cm, lantio 106 cm ja BMI 26.