Hyvä fiilis!

Jee, nyt paino meni alle 66 kg! Aamulla oli 65,8 kg. On semmonen olo, että nyt kun on vauhtiin päästy, niin mikään ei voi enää pysäyttää mua pääsemästä tavoitteeseen! :) Hitaasti ne kilot lähtee, mutta eipä ne parissa viikossa ole tulleetkaan.

Ensimmäinen koetinkivi tulee kyllä piakkoin. Sunnuntaina lähdetään viikon reissuun Kreikkaan ja siellä kyllä varmaan tulee paino vähän nousemaan. Täytyy yrittää, ettei ihan syöminen lähde käsistä, mutta en ala siellä miettimään jokaista suupalaa. Kotona sitten taas palataan ruotuun. Täytyy yrittää uida mahdollisimman paljon...Toki käveltyäkin tulee aina lomalla paljon, joten se ehkä vähän tasoittaa tilannetta.

Loman jälkeen heti seuraavana aamuna tää mamma aloittaa yliopisto-opinnot. Hui! Jännää mennä sinne nuorempien joukkoon. Vaikka en mä epäile, ettenkö pärjäisi siellä. :)

Timmimpi olo! :D

Ollaan tanssittu lasten kanssa pari päivää oikein urakalla! Ai että on kivaa! Ja luultavasti hyvin hölmön näköistä...mutta onneksi kukaan ei ole kattelemassa. :D Muistin vasta, miten hauskaa tanssi onkaan. Olen harrastanut showtanssia joskus kauan, kauan sitten. Jos jotain liikuntaa, niin sitä kaipaan. On vaan niin hankala mennä tanssitunneille kun on miehellä hyvin epäsäännöllinen työ ja jäisi aina väkisin kertoja välistä. Lapsia ei kuitenkaan aina hoitoonkaan saisi. Mutta voihan kotonakin tanssia. :)

Tällä viikolla en ole edes uskaltautunut puntarille. On semmonen olo, ettei paino ole tippunut ainakaan! Mutta ellen nyt ihan yritä huijata itseäni, niin minusta oma peilikuva on muuttunut asteen positiivisempaan suuntaan. Ainakin ryhti on parantunut niistä kamalista Kyproksen kuvista. Voisinkin joskus laittaa jotain niitä kamalia kuvia ja pitäisi ottaa pian uusia ja katsoa, että näyttääkö yhtään paremmalta! Voisi sanoa, että olo on sporttinen, timmimpi.

Jostain blogista luin hyvän kirjoituksen kameran välttelystä. Huomaan nyt, että olen viime vuodet tehnyt itsekin sitä samaa. Minusta ei juurikaan ole viime vuosilta kuvia. Eikä ihme, kun katsoo sitten niitä vähiä, mitä on otettu. En ikinä ole suorastaan kameran edessä oloa rakastanut, mutta kyllä silloin nuorempana ihan mieluusti omia kuviaan katseli. Pahinta noissa kuvissa on se löysä olemus ja huono ryhti. Siis kun on ihmisiä, jotka painavat paljon enemmän kuin minä, mutta kantavat painonsa ryhdikkäästi ja ylpeästi. Tällaiset ihmiset ovat mielestäni kauniita. Mutta itsestäni en voi sanoa samaa. Kai se on kilojen myötä tullutta huonoa itsetuntoa. Mutta tähän tulee vielä muutos! :)

Sadepäivän tylsyyttä

Tänään on satanut ihan kunnolla pitkästä aikaa. Toisaalta ihanaa, mutta toisaalta aika tylsää kun mies on töissä ja lapset haluaisi koko ajan ulos. Ollaan kuunneltu lasten kanssa musiikkia ja tanssittu! :) Edes vähän liikuntaa tällekin päivälle.

Musiikki on aina ollut minulle tärkeää. Erityisesti tykkään kuitenkin kuunnella tarkkaan laulujen sanoja. Eri tunnetilat vaativat erilaista musiikkia! Tänään ollaan kuunneltu mm. Johanna Kurkelan Sun särkyä anna mä en. Niistä sanoista tulee mieleen pienen poikamme syntymä. Hän syntyi keskosena ja joutui olemaan sairaalassa jonkin aikaa. Eräänä päivänä olin ollut yksin sairaalassa katsomassa häntä kun mieheni oli tyttäremme kanssa kotona. Ajelin kotiin ja radiosta tuli tuo Johanna Kurkelan biisi. Oli pakko pysähtyä tien varteen itkeä tihrustamaan hetkeksi. Olin yrittänyt olla itse tuossa tilanteessa niin kovin vahva, vaikka oikeasti koskaan en ole tuntenut itseäni avuttomammaksi. Onneksi meidän pieni sisupussi vahvistui ja pääsi kotiin. Ja on nyt varsinainen touhupetteri. Asiat ei voisi paremmin olla! :)

Vielä musiikista. Ollaan myös kuunneltu tänään Tuure Kilpeläisen uutta levyä. Itkettävän ihania sanoituksia! Mutta nyt ulos, sade lakkasi! :)

Kiirettä ja stressiä!

Meillä on ollut melko vauhdikas viikko. Viime sunnuntaina lähdettiin mökille ja tultiin tiistaina takaisin. Sen jälkeen ollaan ravattu pankeissa Helsingissä ja Hyvinkäällä hoitamassa asunnon myyntiin ja uuden kodin rakentamiseen liittyviä juttua. Muuttoa varten aloitin jo pakkaamisen. Kylläpä vaan viidessä vuodessa ehtii tavaraa kertyä nurkkiin!

Aikamoinen elämänmuutos on edessä, kun muutetaan väliaikaisesti kaksioon (4 ihmistä+2 kissaa), minä aloitan opiskelut ja samalla yritetään rakentaa uutta kotia. Toisaalta on kivaa, kun elämässä on koko ajan jotain uutta, mitä odottaa! :)

Jos jotain positiivista haluaa etsiä tuosta pieneen kerrostaloasuntoon muuttamisesta, niin varmaankin tulee mieluusti lähdettyä sieltä talvellakin ulos reippailemaan! Ja portaitakin voi juosta ylös alas, niin kunto nousee...

Jes-elämys!

En ole käynyt vaa'alla tällä viikolla ollenkaan, kun viime viikonloppu meni niin herkutellessa. Maanantai on ylensä minulla punnituspäivä. Nyt kävin ja kyllä tuli hyvä mieli! Tasan 66 kg, joten ensi viikolla lähdetään metsästämään vitoseen loppuvaa lukemaa. :)

Syömisen suhteen on edelleen hyvin tasapainoinen olo. Ei kauheita mielitekoja ja jos on jotain hyvää tehnyt mieli, niin olen syönyt protskupatukan. Se korvaa hyvin namittelut, joskaan ei niitäkään joka ilta kannata mutustella. Erityisesti olen ollut tyytyväinen siihen, että iltapalalla syön joka ikinen ilta vain puolikkaan purkin rahkaa +marjoja/hedelmän ja sokeritonta mehukeittoa. Ennen usein ilta oli se, jolloin tuli norkoiltua koko ajan jääkaapilla. Nyt kun iltapala on aina vakio ja sen syö tiettyyn aikaan, niin ei tee edes mieli mutustaa koko ajan jotain. Kaikista huvittavinta oli, että sen viime viikonlopun herkkuputken jälkeen sunnuntaina oli jo pakko saada iltapalaksi tuota rahkaa. Teki jo ihan mieli. Suosittelen käyttämään Ehrmannin rahkaa, mitään Valion tönkkörahkaa en saisi alas mehukeiton kanssa "raakana". Ehrmannin rahka on paljon miedomman makuista ja löysempää rakenteeltaan. Sitä pystyy hyvin syömään vaikka pelkästään.

Tuskainen lenkki!

Olen kevään ja kesän aikana yrittänyt juosta. En ole koskaan ollut mikään juoksija, olen aina inhonnut sitä, vaikka muuten olen liikkunut paljon. Peleissä juokseminen menee, mutta ei pitkän matkan juoksu. En ole ikinä kummosemmin ajatellut asiaa, mutta tänä keväänä hoksasin yhden jutun. Sen, että vaikka kuinka yritän juosta pieniä matkoja kerralla, taas kävellä ja taas juosta, niin joka kerta juoksulenkin jälkeen on koko loppupäivän aivan kamala olo keuhkoissa. Tuntuu kuin keuhkot räjähtäisi ja hengittäminen on hankalaa, yskittääkin.

Nyt kun tarkemmin oikein ajattelen, niin minulla on ollut tämä sama juttu jo ala-asteella. Inhosin aina niitä juoksukisoja. Tuntui, että kuolen sen juoksun jälkeen. Luulin tietenkin, että olen vaan niin rapakuntoinen ja pienenä häpesinkin sitä, että en jaksanut juosta kuten muut. Toisaalta olin aina muuten liikunnassa hyvä. Harmi, että liikunnan numero ala-asteella annettiin aina juoksemisen perusteella. Ylä-asteella ja lukiossa liikunnan numero nousikin heti ysiin, kun kiinnitettiin muuhunkin huomiota.

Joka tapauksessa ystävien kanssa tästä juttelin ja olen nyt aika varma, että minulla on rasitusastma. Aion mennä lääkäriin ja toivottavasti pystyn vielä joskus juoksemaan! Hassua, mutta olen aina nähnyt unia, joissa juoksen kilpailussa ja se on aina unissa tosi ihanaa. Mielestäni onkin ihanaa juosta, mutta sitten se kamala tunne keuhkoissa...Se on aina vienyt ilon juoksemisesta. Nyt on pieni toivon kipinä, että se on korjattavissa!

Punnituspäivä taas!

Viikonlopun herkuttelut ei näy vaa'alla, JES! :) Tietenkään se ei tarkoita sitä, että "hyvin näköjään voi syödä ihan mitä vaan, kun paino ei kuitenkaan nouse". Näin olen joskus herkkuputken jälkeen ajatellut. No eihän se paino parissa päivässä nouse, mutta jos vuoden jatkaa samaaa rataa, niin tilanne on jo varmasti toinen!

Tänään mennään varmaan lasten kanssa kentälle juoksemaan. Lapsista on ihan maailman parasta juosta urheilukenttää ympäri! Siellä on hyvä purkaa energiaa ja juosta sydämensä kyllyydestä, kun on aidat ympärillä. Samalla saa äitikin juosta. Yksin tuntuukin hiukan hölmöltä käydä kentällä juoksemassa...

Paluu arkeen

Oltiin muutama päivä mökillä ja tuli herkuteltua. Vaikka jotenkin ajattelin, että samalla kaavalla mennään kuin kotonakin, niin eihän siitä mökkiolosuhteissa mitään tule! Hiukan siis huominen punnitus jännittää! Kunhan nyt ei kilotolkulla olisi takapakkia tullut. :/ Tänään kuitenkin taas ruotuun ja homma jälleen haltuun. En aio jäädä murehtimaan kolmen päivän herkkuputkea!