Olen kevään ja kesän aikana yrittänyt juosta. En ole koskaan ollut mikään juoksija, olen aina inhonnut sitä, vaikka muuten olen liikkunut paljon. Peleissä juokseminen menee, mutta ei pitkän matkan juoksu. En ole ikinä kummosemmin ajatellut asiaa, mutta tänä keväänä hoksasin yhden jutun. Sen, että vaikka kuinka yritän juosta pieniä matkoja kerralla, taas kävellä ja taas juosta, niin joka kerta juoksulenkin jälkeen on koko loppupäivän aivan kamala olo keuhkoissa. Tuntuu kuin keuhkot räjähtäisi ja hengittäminen on hankalaa, yskittääkin.
Nyt kun tarkemmin oikein ajattelen, niin minulla on ollut tämä sama juttu jo ala-asteella. Inhosin aina niitä juoksukisoja. Tuntui, että kuolen sen juoksun jälkeen. Luulin tietenkin, että olen vaan niin rapakuntoinen ja pienenä häpesinkin sitä, että en jaksanut juosta kuten muut. Toisaalta olin aina muuten liikunnassa hyvä. Harmi, että liikunnan numero ala-asteella annettiin aina juoksemisen perusteella. Ylä-asteella ja lukiossa liikunnan numero nousikin heti ysiin, kun kiinnitettiin muuhunkin huomiota.
Joka tapauksessa ystävien kanssa tästä juttelin ja olen nyt aika varma, että minulla on rasitusastma. Aion mennä lääkäriin ja toivottavasti pystyn vielä joskus juoksemaan! Hassua, mutta olen aina nähnyt unia, joissa juoksen kilpailussa ja se on aina unissa tosi ihanaa. Mielestäni onkin ihanaa juosta, mutta sitten se kamala tunne keuhkoissa...Se on aina vienyt ilon juoksemisesta. Nyt on pieni toivon kipinä, että se on korjattavissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti