Jes-elämys!

En ole käynyt vaa'alla tällä viikolla ollenkaan, kun viime viikonloppu meni niin herkutellessa. Maanantai on ylensä minulla punnituspäivä. Nyt kävin ja kyllä tuli hyvä mieli! Tasan 66 kg, joten ensi viikolla lähdetään metsästämään vitoseen loppuvaa lukemaa. :)

Syömisen suhteen on edelleen hyvin tasapainoinen olo. Ei kauheita mielitekoja ja jos on jotain hyvää tehnyt mieli, niin olen syönyt protskupatukan. Se korvaa hyvin namittelut, joskaan ei niitäkään joka ilta kannata mutustella. Erityisesti olen ollut tyytyväinen siihen, että iltapalalla syön joka ikinen ilta vain puolikkaan purkin rahkaa +marjoja/hedelmän ja sokeritonta mehukeittoa. Ennen usein ilta oli se, jolloin tuli norkoiltua koko ajan jääkaapilla. Nyt kun iltapala on aina vakio ja sen syö tiettyyn aikaan, niin ei tee edes mieli mutustaa koko ajan jotain. Kaikista huvittavinta oli, että sen viime viikonlopun herkkuputken jälkeen sunnuntaina oli jo pakko saada iltapalaksi tuota rahkaa. Teki jo ihan mieli. Suosittelen käyttämään Ehrmannin rahkaa, mitään Valion tönkkörahkaa en saisi alas mehukeiton kanssa "raakana". Ehrmannin rahka on paljon miedomman makuista ja löysempää rakenteeltaan. Sitä pystyy hyvin syömään vaikka pelkästään.

Tuskainen lenkki!

Olen kevään ja kesän aikana yrittänyt juosta. En ole koskaan ollut mikään juoksija, olen aina inhonnut sitä, vaikka muuten olen liikkunut paljon. Peleissä juokseminen menee, mutta ei pitkän matkan juoksu. En ole ikinä kummosemmin ajatellut asiaa, mutta tänä keväänä hoksasin yhden jutun. Sen, että vaikka kuinka yritän juosta pieniä matkoja kerralla, taas kävellä ja taas juosta, niin joka kerta juoksulenkin jälkeen on koko loppupäivän aivan kamala olo keuhkoissa. Tuntuu kuin keuhkot räjähtäisi ja hengittäminen on hankalaa, yskittääkin.

Nyt kun tarkemmin oikein ajattelen, niin minulla on ollut tämä sama juttu jo ala-asteella. Inhosin aina niitä juoksukisoja. Tuntui, että kuolen sen juoksun jälkeen. Luulin tietenkin, että olen vaan niin rapakuntoinen ja pienenä häpesinkin sitä, että en jaksanut juosta kuten muut. Toisaalta olin aina muuten liikunnassa hyvä. Harmi, että liikunnan numero ala-asteella annettiin aina juoksemisen perusteella. Ylä-asteella ja lukiossa liikunnan numero nousikin heti ysiin, kun kiinnitettiin muuhunkin huomiota.

Joka tapauksessa ystävien kanssa tästä juttelin ja olen nyt aika varma, että minulla on rasitusastma. Aion mennä lääkäriin ja toivottavasti pystyn vielä joskus juoksemaan! Hassua, mutta olen aina nähnyt unia, joissa juoksen kilpailussa ja se on aina unissa tosi ihanaa. Mielestäni onkin ihanaa juosta, mutta sitten se kamala tunne keuhkoissa...Se on aina vienyt ilon juoksemisesta. Nyt on pieni toivon kipinä, että se on korjattavissa!

Punnituspäivä taas!

Viikonlopun herkuttelut ei näy vaa'alla, JES! :) Tietenkään se ei tarkoita sitä, että "hyvin näköjään voi syödä ihan mitä vaan, kun paino ei kuitenkaan nouse". Näin olen joskus herkkuputken jälkeen ajatellut. No eihän se paino parissa päivässä nouse, mutta jos vuoden jatkaa samaaa rataa, niin tilanne on jo varmasti toinen!

Tänään mennään varmaan lasten kanssa kentälle juoksemaan. Lapsista on ihan maailman parasta juosta urheilukenttää ympäri! Siellä on hyvä purkaa energiaa ja juosta sydämensä kyllyydestä, kun on aidat ympärillä. Samalla saa äitikin juosta. Yksin tuntuukin hiukan hölmöltä käydä kentällä juoksemassa...

Paluu arkeen

Oltiin muutama päivä mökillä ja tuli herkuteltua. Vaikka jotenkin ajattelin, että samalla kaavalla mennään kuin kotonakin, niin eihän siitä mökkiolosuhteissa mitään tule! Hiukan siis huominen punnitus jännittää! Kunhan nyt ei kilotolkulla olisi takapakkia tullut. :/ Tänään kuitenkin taas ruotuun ja homma jälleen haltuun. En aio jäädä murehtimaan kolmen päivän herkkuputkea!

Punnituspäivä

Jippijaijee! Punnituspäivä oli tänään ja paino on nyt 66,4 kg! Jes! Tosin taas tulee mieleen, että vain pari päivää sitten se oli yli 67 johtuen näistä päivittäisistä vaihteluista, mutta joka tapauksessa, vielä näin matala mun paino ei ole ollut sitten kuopuksen alkuodotuksen. :) Kummasti saa lisää tsemppiä kuitenkin!

Vaatteista myös huomaa, että jonkimoista kaventumista on tapahtunut. Käsivarsissa olen huomaavinani kiinteytymistä, muuten en sitten tiedä. Otin alussa "ennen" kuvat itsestäni ja ajattelin kuukausittain ottaa samanlaiset kuvat, niin näkee objektiivisemmin kuin itse peilistä arvioiden. Omaan ulkonäköönsä jotenkin sokeutuu.

Jotta se paino ei nyt huomenna taas olis yli jo saavutetun, niin lähdenpä tuonne helteeseen työntämään rattaita. Kohtalaisen kovaa hommaa muuten, kun painoa noiden rattaiden kyydissä on yli 30 kiloa. Keskustassa ja takas kun kävelee, niin tietää todella kävelleensä.

Lisää liikuntaa

Jotenkin näin kesällä meinaa lenkkeily aina jäädä. Keväällä ja syksyllä on paljon enemmän motivaatiota lähteä lenkille kuin kuumana kesäpäivänä. Nyt oon kyllä ryhdistäytynyt ja kävin jopa pahimmilla helteilläkin pienellä lenkillä edes. Eilen oli ihana lenkkeilyilma! Ripsutteli vähän vettä ja oli viileää. Kävinkin pitkästä aikaa jopa juoksemassa. Kyllä tuntui takkuiselta tuo juokseminen. En ole koskaan ollut mikään pitkän matkan juoksija, mutta tavoitteena on joskus pystyä juoksemaan edes 5 kilsaa yhteen putkeen. Liikunnanopettajani joskus sanoi, että "ei se matka tapa, vaan se vauhti". Tosin nyt on kyllä se fiilis, että vaikka kuinka hitaasti juoksisi, niin kilometrin kohdalla lentäisi laatta ihan taatusti..Niin verenmaku suussa tuli eilenkin hölköteltyä. Huonossa kunnossa on se hyvä puoli, että se tuppaa kohoamaan nopeasti. :D Joten ei muuta kuin lenkkitossut useammin jalkaan!

Ihana olo!

Pahoitteluni, että joka postauksessani muistan mainita, kuinka ihana olotila on! Mutta se vaan on! Varmasti tulee vielä päiviä, jolloin tekee mieli syödä itsensä pinkeeksi herkuista, niin silloin täytyy vaan pitää mielessä tämä hyvä olo. Jos en muuten muista, niin käyn sitten täällä lukemassa omia juttujani. :)

Kävin tänään taas vaa'alla ja samoissa lukemissa junnaan edelleen. Ei siis edistystä suuntaan tai toiseen, mutta olo on kevyt! Olen syönyt herkkuja vain kylässä ja sielläkin pysynyt kohtuudessa. Huom. KOHTUUDESSA, mikä minulle on jo suuri saavutus. Olen teini-iästä saakka jaotellut ruoka-aineita sallittuihin ja kiellettyihin, mikä taas on johtanut syyllisyyden tuntemiseen tietyn ruuan tai herkun syömisestä. Tästä koitan nyt vapautua. Ja se jopa tuntuu nyt aika helpolta. En ole kokenut pätkääkään syyllisyyttä siitä pienestä palasta jätskiä tai siitä pienestä siivusta mansikkakakkua, jotka söin kyläreissulla ja synttäreillä. Toinen asia, minkä tuo "kielletyt aineet"-jaottelu sai aina aikaan, oli kauhea herkkuhimo. Saatoin valvoa iltaisin monia tunteja ajatellen jotain karkkia tai jäätelöä! Nyt ei ole karkit kummitelleet, kun en ole tehnyt niistä semmoista mörköä, jota pitää vastustaa viimeiseen asti. Toki en niitä edelleenkään aio ostaa itse.

Mietittiin juuri miehen kanssa, että tulevana viikkona voitaisiin pitää semmonen "rennompi" päivä, kun ollaan menossa mökille. Toisin sanoen herkkupäivä. Alettiin pohtimaan, että mitä herkkua me sitten mökillä syödään, kun nyt ihan varta vasten pidetään herkkupäivä. Ensimmäisenä ajattelin, että ostan varmaan pikkuisen irtokarkkia ja ehkä jonkun jätskin. Mieheni haaveili jostain suolaisesta herkusta. Kun aloin tarkemmin miettimään asiaa ja oikein yrittämällä yritin ajatella, että mitä hyvää söisin, mitä nyt en normaalisti syö, niin en oikein keksinyt mitään! Irtokarkeistakin tulee vaan ällö ja läski olo. Mitään jäätelöäkään ei erityisemmin tehnyt mieli, kun sekin on niin makeaa. Sipseistä vasta tuleekin turvonnut ja rasvainen olo! Mikään noista herkuista ei maistu niin hyvälle kuin tämä hyvä olo tuntuu!! Niin ja ainoa tähän mennessä molempien hyväksynnän saanut herkku on sellainen kunnon leikattava hiivaleipä. Sitä siis ostetaan. Kyllä varmasti muutakin, mutta ei niitä karkkeja. :)